MEIDÄN MINITALO ~ BLOGI

Tämä blogi sisältää rakennuskokemusten lisäksi räikeitä tunneoksennuksia arjesta, jonka keskellä unelmia elvytetään väsymyksestä-, määräaikaisista työsuhteista-, ja monimutkaisista ihmissuhteista huolimatta.

Tällä sivulla näet uusimman blogitekstin. Aikaisemmat kirjoitukset löydät päivämäärän mukaan tietokoneella sivun oikeasta reunasta, ja mobiililla sivun alareunasta. Yläpalkista voit myös valita blogitekstit alalehdiltä järjestyksessä uusin/vanhin ensin. Enjoy!

Paluumuutin bulimiaan / 21.10.2019

Mä haluaisin piilottaa tuon otsikon sisällön korulauseisiin ja vertauskuviin, aikuiset ihmiset eivät sairasta syömishäiriöitä. …Ja vaikka sairastaisivatkin, ei niistä kirjoitella minitaloblogeihin omalla naamalla – eihän?

En tiedä onko vaikeampaa kestää sitä, että teini-iän selviytymismekanismi on paluumuuttanut vai sitä, etten suojellut itseäni tältä ajoissa – siis silloin, kun tunsin luissa ja ytimissä tilanteen eskaloituvan sietämättömäksi.

Taas yhden pettymyspäivällisen jälkeen ajattelen uudelleen samat ajatukset läpi, kuinka tässä kävikin näin?

Alkuvuodesta mä tapasin miehen, hän oli karismaattinen, fiksu ja komea. Sävelsin sille miehelle laulunkin, Spell – se oli sen tyypin nimi, englanniksi käännettynä siis. Hän olikin melkoinen hurmuri, hirveän hyvä puhumaan, ymmärtäväinen, avarakatseinen… Sillä tavalla erikoinen, että minä vallan hurjasti salaa tunteita rakensin, itseltänikin piilossa kasailin haaveita – niitä sellaisia unelmia, joita olin vannonut väistäväni. Minä ja minun tunnevammani, yhtäkkiä kaarnalaivana laineilla. Tulin nähdyksi ja kuulluksi hyvin syvällisellä ja koskettavalla tasolla – olin yhteydessä toiseen ihmiseen aivan uudella tavalla. Ainutlaatuista ja pelottavaa.

Vaan silti minä uskalsin, häntä kerran kuukaudessa jossain päin maailmaa tapasin. Oli haasteita, uhkakuvia – mutta lässynlää, kyllä rakkaudesta aina hyvä mieli jää… Noin neljän kuukauden tapailun jälkeen kävi sillä tavalla hassusti, että herrasmiehestä paljastui polyamoristi. Menin rikki, ihan todella todella rikki. Sitten meni työpaikka, ja talorahat suuremonttiin.

Ja niinpä minä oksensin. Ja oksensin. Ja oksensin. Kului päivä, monta, kuukausi… Viikkojen jälkeen huolestuin itsekin – päätin aloittaa tupakoinnin, jotta oksentaminen loppuisi tai edes vähenisi. Kyllä se tavallaan toimikin, oksensin harvemmin, mutta ei se tilannetta kokonaan ratkaissut – jokainen viesti mieheltä lisäsi vauhtia pyörremyrskyyn ja minä seisoin kaiken keskellä kuin raskas kivi, pysyin aloillani, tarkkailin tilannetta, en lähtenyt pois. Ahdistus rynni valtoimenaan, identiteetti oli hukassa ja hiukset saivat mennä. Kuinka tuskastuttavan hämmentävää.

Tuli päivä aurinkoinen, kun tyynen rauhallisesti – mielettömän rakentavasti ja ärsyttävän ymmärtäväisesti päätin piirtää ympärilleni rajat. Tämä oli tässä, kiitos, no more.

Hän lähti ja minä jäin. Jo parin viikon jälkeen aloin voida paremmin, jokainen päivä oli pikkuisen edellistä rauhallisempi siitäkin huolimatta, että samassa rytäkässä meni ”sarjarakastajan” ohella kaksi ystävää. Toista heistä kaipaan niin, että sydämeen sattuu yhä joka päivä.

Itsesyytösten aika ei varsinaisesti ole päättynyt, mutta olen tässä. Aikaa on kulunut, vettä virrannut sillan alta. Olen puutteellinen, täynnä virheitä ja epämääräisyyksiä. Levoton, pelokas ja epävarma. …Mieltä ylentävä kirjoitus.

Mulla on parhaillaan menossa kokonaisvaltaisesti raskas sivuprojekti, josta en valitettavasti voi kertoa sen enempää. Kuluneet viikot ovat kuitenkin olleet mielenkiintoisia, lisäksi olen saanut ”nauttia” menneisyyteni eri ulottuvuuksista ja uskomattoman sujuvan viranomaistyöskentelyn hedelmistä… Vihantunne pursuaa ihon läpi – traileritalo rakas renkailla, vie minut kotiin.

p.s. Sinä kollega, ystävä tai puolituttu – voidaanko leikkiä, että tätä tekstiä ei koskaan kirjoitettu, julkaistu eikä luettu? Minun oli vain pakko puhua jollekin.

p.s.2. Alla viimeinen biisini polyamoristille, se unohti hattunsa tänne.

p.s.3. Annetaan punaraitainen nätti virkattu hattu hyvään kotiin. :)

p.s.4. On tässä tapahtunut paljon hyviäkin juttuja, tänään on vain musta päivä.

Kiitos kun kuuntelit, olit. Teki hyvää jakaa. <3