MEIDÄN MINITALO ~ BLOGI

Tämä blogi sisältää rakennuskokemusten lisäksi räikeitä tunneoksennuksia arjesta, jonka keskellä unelmia elvytetään väsymyksestä-, määräaikaisista työsuhteista-, ja monimutkaisista ihmissuhteista huolimatta.

Tällä sivulla näet uusimman blogitekstin. Aikaisemmat kirjoitukset löydät päivämäärän mukaan tietokoneella sivun oikeasta reunasta, ja mobiililla sivun alareunasta. Yläpalkista voit myös valita blogitekstit alalehdiltä järjestyksessä uusin/vanhin ensin. Enjoy!

Ei voi nähdä lähelle, jos katsoo kauas / 15.5.2019

Perjantaina 26.4. mä istuin Baltian meren rannalla ja mietin, että nyt täytyy ”ihan oikeesti” rauhoittua. Happea sisään ja hiilidioksidia ulos – mikä hitto tässä nyt mättää, kaikkihan on hyvin? On hienoja juttuja tulilla, mielenkiintoisia asioita tulossa, isoja tunteita kropassa, ja kesäkin kohta täällä…

Levottomana möhkäleenä minä tunteissani kihisten murisin mielessäni sunnuntaihin saakka. Helsinki-Vantaalla jo vähemmän. Junassa suklaata ja kotona aikalisä.

Kaksi vapaapäivää ennen vappua, kolmessa päivässä ehtii hyvin räjäyttää aivan kaiken?

Tunteidenhallintaa vai kevätsiivousta, eipä sen niin väliä... Tärkeintä oli saada ajatella, pyöritellä ja analysoida, että mitä perkelettä mä elämältäni edes haluan. Yhtäkkisesti ja akuutisti niin epävarmuus, että väliaikaisuus kaikessa keikutti venettä – on päästävä maihin ja mieluusti heti.

Niinpä minä kannoin. Kannoin väliseinärankaa, lattialautaa, laattaa, ikkunaa ja jääkaappia. Pelasin aggressiivista materiaali-Tetristä... Ja hyvin pelasinkin.

Unelmakodin kierrätysrakennustarvikkeet löysivät piilopaikan kevytrakenteisen (melko helposti irrotettavan) väliseinän takaa. Tein itse ja säästin – seinämateriaalit kulkeutuivat näppärästi tulitikkurasian kokoisella henkilöautollani kaupalta kotiin (tämä yllätti aidosti).

Tummanharmaata kalkkimaalia, graafista piirtämistä (mallista) aamuyön tunteina, liitutaulutarraa, lasertulosteita, nasevia aforismeja ja kokonainen koivu.

Erotalo ei näytä enää samalta. **ttu JES!

Televisiovastaanotinta lukuun ottamatta aivan jok’ikinen tavara kodissamme vaihtoi paikkaa. Note to myself: kodissamme. Se näyttää lopultakin jo vähän kodilta.

Ja minulla on ihan oma – uusi makuuhuone, uudella ikkunalla ja uudella maisemalla. Lisäksi on riippukeinuhuone, kanin huone/aula, sekä diskohuone. Kyllä. Meillä on ”varaa” vaikka mihin huoneisiin, koska tilaa on ylettömästi joka suuntaan liikaa.

Anyhow. Kierrätyskoti työllistänee ihan tarpeeksi ilman ylimääräisiä muuttamisiakin – me jäädään nyt tähän, vaikkei olisikaan enää pakko.

Niinpähän sitä selvittiin sievästi seuraavaan sunnuntaihin - elämä oli nättiä ja mielenrauha matkalla sisimpään. Tuumasin, että kuluneesta viikosta tulee kiva postaus blogiin, ja kivan kämpän voimin jaksaa odotella työkuvioidenkin kirkastumista, että elämä on tänään, ja sitä rataa.

Sitten söin sängyllä jätskiä. Mantelijätskiä.

Sanovat, että syömiseen pitäisi keskittyä. En keskittynyt, joten pian löysin kämmeneltäni puolikkaan hampaan. Harmittihan se – tuleva lääkärikäynti, kun siihenkin menee taas aikaa.

Maanantaiaamuna luuria kouraan ja visiittiä varaamaan, ”menee 1,5 viikon päähän”.

Sama hammas työllistää jo kolmatta vuotta, en jaksa. Riittää kunnallinen hammashuolto, minä menen nyt kerrankin yksityiselle. Lupsakasti 45 minuuttia päätöksestä istahdan kirkkaiden valojen alle.

”Täällä on tulehdus, pitää poistaa”.

Kyllä kolmekymppistä harmitti, niin näkyvällä paikallakin vielä… Maksoin laskun ja menin kotiin kiroilemaan. Kiukuttelin lähipiirille kurjaa kohtaloani, implantti maksaa 2500€. Ei helvetti.

Kahden aikaan soitin uudelleen ajanvaraukseen, ”koska voi tulla”. Illalla päätin lopettaa tupakoinnin kertalaakista kokonaan ja välittömästi.

Keskiviikkona 8.5. klo 13, hampaan poisto. Ihan normaalisti todettiin lisää tulehduksia useampi, juurihoidetuissa hampaissa – totta kai. Minua harmitti ja pelotti, lääkäri repi. Kuului riks raks poks – ”sulla on täällä kasvain”.

No jaha.

Tuli hiljaista, röntgenkuvia katsottiin, asioita sanottiin. Tupakan vierotusoireet lakkasivat olemasta ja loppuviikon ahdisti. Seuraava aika maanantaille 13.5.

Viikonloppuna pitkäaikaisin lapsuudenystäväni ilmaantui kodin kynnykselle. Meillä oli valokuvaussessiot erästä tulevaa projektia varten. Viitisensataa valokuvaa – minusta… Mä vihaan olla valokuvissa. Mutta toisaalta, tuli muuta ajateltavaa ja oli ajoittain erittäinkin mukavaa.

Sitten koitti another sunnuntai, ystävä lähti ja minä valvoin yön.

Uuden viikon alussa klo 9.15 vastauksia kysymyksiin, paikkoja hampaisiin, uusia havaintoja ja jatkoa kohti.

20.5. maanantaiksi lupasivat lausunnot, että mitä kaikkea on missäkin, kuinka paljon ja mitä otetaan pois, ja miten puuttuvaa purukalustoa korvataan. Tästä tulee kallista, mutta ainakin terveys kohenee (toivon).

Olen syönyt pähkinöitä, käsitellyt tunteita, tyhjentänyt tiliä avokätisesti lääkärilaskuihin ja elänyt hetkessä. Perspektiiviä. Eipähän enää harmita se lohjennut hammas.